Kuvataidekritiikki Inka Hannulan ja Teemu Raudaskosken yhteismaalauksista

Kuin yhden ihmisen siveltimestä

Kun kaksi kuvataiteilijaa maalaa samaa teosta, asetelma on jo itsessään kiinnostava. Inka Hannulan ja Teemu Raudaskosken yhteismaalauksista vielä kiehtovampia tekee se, että ne näyttävät yhden ihmisen tekemiltä. 

Teoksissa muotojen sommittelu etenee suurten kaarien vuoropuheluna ja niitä täydentävinä pointteina. Sivellinten tanssilattiana toimii useimmiten yksivärinen, voimakkaasti kontrastoitu sävy, jolla muodot vapautetaan tanssimaan. Kolmiulotteista tila-avaruutta on niukalti, mistä syntyy koristeellinen vaikutelma. 

Teokset ovat samaan aikaan toisteisia ja uniikkeja – kuin vapautuneita ornamentteja. Avoin värikylläisyys luo vaikutelman helposti lähestyttävästä elämämänmyönteisyydestä.

Hannula ja Raudaskoski ovat kertoneet, että heidän työskentelynsä muistuttaa improvisaatiota. Yhteisteosten maalaaminen tapahtuu tässä ja nyt. Taustalla soi aina musiikki. Toisen heittämälle impulssille vastataan aina “kyllä”.

Hannulan ja Raudaskosken yhteisteokset säilyttävät esittävän muodon ja abstraktion välisen jännitteen. Muodoista tuntuu puskevan leikkisästi läpi esittäviä otuksia. 

Sosiaalisessa mediassa taiteilijat rohkaisevat katsojia keskustelemaan taideteoksiensa tuomista mielikuvista. Kun vaatimusta oikeasta tulkinnasta ei ole, Instagram-yleisö innostuu kommentoimaan. Kommenteissa vilahtelevat psykedeeliset muumipapat, viidakot ja vihreät norsut. 

Katsojat ovat löytäneet teoksista laajalti erilaisia kulttuurisia vaikutteita. Kun joku yhdistää teoksen intialaisuuteen, toisen mieleen tulee Etelä-Amerikka ja kolmannen slaavilaisuus. Mielikuvat linkittyvät katsojan omiin elämänkokemuksiin, mutta samalla herää kysymys, olisiko tulkintojen kirjo näin laaja, jos teosten syntyä ohjaisi vain yhden ihmisen mieli. 

Omia mielleyhtymiäni suuntaa erityisesti kirkkaan pohjavärin valinta. Esimerkiksi slaavilaiset vaikutteet tulevat vahvimmin mieleen teoksista, joissa on joko kirkkaan punainen tai musta tausta.

Hannulan ja Raudaskosken ensimmäinen yhteismaalaus syntyi lokakuussa 2020. Sitä seurannut tuottelias vuosi sisältää jo yhden havaittavan tyylillisen kehityskaaren: kun varhaisissa yhteismaalauksissa muodot hakevat vauhtia kehyspuista, uusien teosten sommittelu on tasapainossa suhteessa kankaan keskustaan. Seinäruusuilun aika on ohi – Hannulan ja Raudaskosken muodot tekevät ylpeästi taidokkaita kuvioita salin keskellä.

Lisätietoja taiteilijoista: hannularaudaskoski.com, inkahannula.com, teemuraudaskoski.com